Pesäpallojaoston toiminta
Miehet aloittivat pesäpalloilun Kangasalla vuonna 1934. Palloa pelattiin Ukkijärven rannassa ja myöhemmin kirkonkylän urheilukentällä.
Pesäpalloilun voimahahmo oli sotavuosiin asti ja niiden jälkeenkin Lauri Pääkkönen. Jo 1930-luvun puolivälissä miehet ottivat maakuntasarjan mestaruuden.
Kisan naisten ja tyttöjen pesäpalloilu aloitettiin vuonna 1964 Kuohenmaassa Pentti Okkosen johdolla. Vuonna 1965 naisjoukkue nousi Suomi-sarjaan.
1980-luvun alussa Kisan pesäpallojaoston toiminta oli laajimmillaan. Tällöin pelattiin jopa kymmenen joukkueen voimin Pikkolan uudella pesäpallokentällä.
Nykyhetki
Kangasalan Kisan pesäpallojaoston harjoitus- ja pelitoiminta keskittyi vuodesta 2004 alkaen keskuskentälle. Suureksi murheeksi jouduimme kesäkuussa 2021 siirtymään lukion kentälle Pikkolaan, koska Keskuskentällä alkoi rakennustyöt.
Sittemmin naisten ja miesten joukkueet on yhdistetty iloiseksi sekajoukkueeksi. Tätä nykyä pelikentillä nähdään KisSe eli Kisan Sekalaiset. Tällä sekalaisella kokoonpanolla pelataan kuntopesistä Tampereen kuntopesiksen sekasarjassa ja Etelä-Pirkanmaan sarjassa. Joukkue osallistuu kauden aikana myös turnauksiin ja järjestää niitä itsekin.
Kaudella 2020 KisSe sijoittui Tampereen kuntopesiksen sekasarjassa runkosarjassa neljänneksi. Loppufinaaleissa KisSe voitti välieräpelinsä ja pääsi finaaliin. Tiukassa finaaliottelussa KisSe hävisi vain yhdellä juoksulla tiukan kamppailun ja sijoittui upeasti toiseksi. Etelä-Pirkanmaan sarjassa sijoitus oli neljäs. Lisäksi KisSe osallistui harrastepesiksen SM-kisoihin Tampereella, osallistui turnauksiin ja pelasi ystävyysotteluita.
Pesäpallojaoston junioritoimintaan kuuluu olennaisena osana pesiskoulu, jonka avulla alakouluikäisiä aktivoidaan kansallislajimme pariin. Kisan pesäpallojaoston toiminnan päävastuu on jo usean vuoden ajan levännyt Tiia Peltokorven hartoilla. Tiia pelaa, tuomaroi, valmentaa, pitää yhteyttä pesäpallon alueorganisaatioon ja muihin yhteistyökumppaneihin sekä osallistuu aktiivisesti jaoston varainhankintaan.
Kuntopesisjoukkueeseen otetaan uusia pelaajia mukaan koko ajan! Myös tuomarit, valmentajat, huoltajat, kannustajat ja muut puuhahenkilöt ovat erittäin tervetulleita joukkoomme! Iällä, sukupuolella tai millään muullakaan ei ole väliä. Kentälle voi saapua ilman omia välineitä, aikaisempaa kokemusta sekä pelkoa sitoutumispakosta!